Mitä meille kuuluu?

Aloitin tän päivän pohtimalla sitä että mikä saa ihmiset pitämään toisista ihmisistä. Sellaisessa aidossa pitämisessä persoonahan nyt on toki se tärkein, eli niistä tykätään jotka tuntuu soveltuvan sopivaan muottiin käytökseltään ym. Mutta mitäs sit sellainen vähän etäisempi toisesta pitäminen? Mikä tekee ihmisistä niin sanotusti suosittuja?

Tää on ollu mulle aina tosi iso mysteeri, ja tänään rupesin pohtimaan asiaa taas kerran, tällä kertaa vaan omasta näkökulmastani. Itselleen kun on jääny sellainen fiilis, että ne jotka mutkin tuntee etäisesti saattaa hyvinkin musta pitää, mutta silloin kun ollaan vietetty hetki aikaa yhdessä tai juteltu pari kertaa pidempään, yhteydenotot vähenee ja vaikuttaa siltä ettei enää kauheemmin pidetäkään. Vaan harvat ja valitut tuntuu haluavan edelleenki tutustua lisää ja pitää yllä jatkuvaa ihmissuhdetta. Ja niitä on vähän. Siis todella vähän. Mietin, että johtuuko tää siitä että ihmiset alkaa näkemään ihmissuhteen itsestäänselvyytenä, siis että nyt ollaan tutustuttu ja kavereita, nyt ei enää tarvii. Mutta ikävästi tuntuu siltä että syynä on ennemminkin se ettei ihminen halua!

No, anyways, tästä mä pääsin sellaseen ajatukseen että mulla on kovin kova ikävä kaikkia tuttuja sekä puolituttuja ja olis kiva kuulla mitä juttuja kenelläkin on meneillään. Joten saa ihan rauhassa tulla juttelemaan ja kertomaan mitä kuuluu!

P.S. Kohtonjoulu

Joului!

Mulla on alkanu aivan mielettömällä tempolla kaikkien joulujahlojen tekemiset ja ostamiset tänä vuonna, ja oon tosi ylpeä itestäni! Oon puuhannu suurimman osan jahloista ite, mitä vaan oon ikinä keksinyt, mutta tietenkään en voi ikävästi julkaista ideoitani täällä!

Tällä hetkellä tuskailen Vilin jahlan kanssa, joka on selkeästi tän vuoden haastavin! Tein sitä viime yönä kuusi tuntia kuumehoureissani ja siltikään en saanut mitään aikaiseksi. Tänään kohtasin kivan yllärin: fiksuinta olisi aloittaa alusta. No, tässä sitä sit aloiteltiin alusta ja kiroillaan. Kiva tehdä joulujahloja sillä logiikalla että tän kun saat niin oot mulle kuus vuotta kiitollisuudenvelassa.

No ei nyt ehkä kuitenkaan.

Vaikka joulu on haastavaa ja stressaavaa niin oon silti aivan fiiliksissä! Mulla on kotona jo parit joulujutut esillä ja ollaan tuhlattu Vilin kanssa luvattoman paljon rahnaa meidän Pyhtää-porukan pikkujouluihin, minä tietysti etunenässä siellä kaupassa painanut menemään että tämä pitää olla ja tämäjatämä. Mutta hei, miten voiskaan halvalla selvitä viidentoista hengen syömingeistä?

Tässä vähän esimakua kuitenkin! 

Tonttui näkyy

How I Met Your Mother

Aah, HIMYMin viimeinen eli yhdeksäs kausi on vihdoin alkanu! Viime yönä Suomen aikaa näytettiin jenkeissä jo neljäs jakso kyseistä kautta.

Sarjan huumori on nyt vähän erilaista, mutta mua se kyllä vieläkin naurattaa. Johonkin seiskakauteen asti HIMYM oli aivan omaa luokkaansa muihin sarjoihin nähden, mutta kasikaudella tuli pari vähän huonompaa jaksoa, enkä itse ainakaan pitäny ysikauden kahdesta ensimmäisestä jaksosta niiin mielettömästi.

Näyttelijät on ollu ihan uskomattomia koko sarjan ajan, ja nää henkilöt ansaitsee kyllä tulla mainituksi nimeltä. Tähtikaartiin kuuluu Josh Radnor (nuori Ted Mosby), Alyson Hannigan (Lily Aldrin), Jason Segel (Marshall Eriksen), Neil Patrick Harris (Barney Stinson) ja Cobie Smulders (Robin Scherbatsky). Sen lisäksi mainittavia ja mainioita rooleja ovat vetäneet mm. Katy Perry (Honey) ja Marshall Manesh (Ranjit). Sarjassa esiintyneiden tunnettujen julkimoiden listaa voisi jatkaa vielä pitkälle.


Mielenkiintoista on ollut seurata sarjan näyttelijöiden ryhmäytymistä ja tiiviin ystäväporukan syntymistä sarjan edetessä. Kun nyt katson ensimmäisiä jaksoja, huomaan selkeän eron näyttelijöiden suhtautumisessa toisiinsa. Kaikki pitävät hieman etäisyyttä ja näyttävät tekevän työtään: näyttelevän. Mutta sarjan edetessä kaikenlainen etäisyys näyttelijöiden väliltä tuntuu katoavan ja tuntuu kuin katsoisi kaveriporukkaa joka on viettänyt ikuisuuden yhdessä.

Alusta asti koko sarjassa on iskeny jotenkin se miten lähellä se on omaa elämää. Omasta lähipiiristä löytyy paljon ihmisiä jotka on samankaltaisia persoonia kun sarjan hahmot, tai ainakin sellaisia yhdistelmiä eri hahmoista. Läppä on hauskaa lähinnä siksi, että se on samankaltaista huumoria kun mitä oma arkipäivä sisältää. Vähän suuremmalla mittakaavalla tosin.

Harva sarja on ikinä saanu mut niin tunteikkaaksi kun How I Met Your Mother on saanut, siinä on nimittäin kaikkea. On surua ja iloa ja myötähäpeää. Joinain päivinä on joutunut itkemään ilosta puoli tuntia jakson jälkeen, joinain päivinä taas surusta. Useimpina päivinä on saanu nauraa niin paljon että itkettää.

Se kertoo mun mielestä hyvästä sarjasta, että vaikka oon täysin valehtelematta nähny nää kaikki jaksot kymmeneen kertaan vähintään (kasituokkaria plus ysin alkua lukuun ottamatta) tää sarja saa mut vieläkin nauramaan ääneen ja itkemään aivan hulluna.

Isona tekijänä sarjassa on loistavat musiikit, joista ainakin IMDB:n mukaan vastaa John Swihart. Sarjassa on kuultu yhtyeitä kuten Goldspot, Drew Holcomb & the Neighbours, Band Of Horses ja Florence + the Machine.

Ted on nyt yhdeksän kauden ajan metsästänyt tulevaa vaimoaan, ja nyt kun vihdoin me katsojatkin tiedetään kuka se on, on kamalaa katsoa näitä viimeisiä jaksoja. HIMYM on ollut hieman liiankin suuri osa elämää ja kun se loppuu, tuun olemaan hukassa mun tiistaipäivien kanssa, kun enää ei olekaan uutta jaksoa katsottavana.

Ja siihen koko maailmaan palaaminen. Sitä mä tuun kaipaamaan niin. Nimittäin kun asuu 300km päässä parhaista ystävistään, yksin kahdenkymmenen neliön yksiössä, niin se että pääsee sisään johonkin mikä muistuttaa niistä ystävistä, on mulle ollut ainakin ihan korvaamatonta. Monta kertaa oon soittanu näille parhaimmille ystäville kun ne on tullu mulle jostain jaksosta niin vahvasti mieleen.

Ei kun pelolla odottelemaan sitä kun yksi osio elämästä tulee olemaan ohi.
How I Met Your Mother, you rock my world.

Love, love, love

But seriously, everyone else is getting married and having kids and I'm just getting drunk.

Joku mun facebook-kavereista laitto linkin ihan huippuun blogiin johon varmaan aika moniki voi samaistua. Tässä linkki

/#myfriendsaremarried

Kun lueskelin tota niin olin ihan fiiliksissä. Onhan toi nyt niiiin osuvaa. Sen jälkeen ajattelin että onneks kukaan mun läheisistä kavereista ei sentään vielä oo menossa naimisiin. Sen jälkeen ajattelin että voi ei, kukaan mun läheisistä kavereista ei oo vielä menossa naimisiin.

Tää ei oo siis mikään ikäkysymys tai mitään henkilökohtaista sinänsä, mä vaan rakastan häitä. Meinaan itse tulevaisuudessa käydä juhlasuunnittelijakoulun, enkä malta oottaa että pääsisin joihinkin häihin osalliseksi muutakin ku vaan sellaseksi vieraaksi joka käy paikan päällä ja lähtee saman tien. Hitto vie, mulle kelpais edes se että pääsisin häihin nyt kun olen jo hieman "isompi". Siitä on aivan liian kauan kun oon itse ollu häissä.

Ja siis rakastan rakastan RAKASTAN olla suunnittelemassa kaikenlaisia juhlia, ja mulla tulee ideoita välillä vähän liiankin paljon. Jossain vaiheessa niitä tuli järjestettyäkin ihan kunnolla, mutta jotenkin kummallisesti se huippuidea lysähti viimeistään siinä vaiheessa kun kukaan ei oikeasti ilmestynytkään paikalle. Luovuin siis tällasesta juhlien järjestämisestä kavereille, siitä ei TODELLAKAAN saa kyllä tippaakaan kiitosta.

Ehkä sit jonain päivänä pääsee laittamaan ideoitaan täytäntöön. Olishan se mahtavaa järjestää itse kokonaiset juhlat, mutta jos nyt lähetään siitä että jonkun juhliin pääsis osalliseksi suunnittelemaan!

Eli menkäähän naimisiin siitä.

Tässä teille vielä lenkillä otettu kuva Pyynikiltä!  

THE ANGELS HAVE THE PHONE BOX!

The sucky thing about Tampere?

Not many people like me here.