Question of the day

I just found my thought of the day. I believe that in each one of us you can find something we're afraid to do. Even those people who seem to do anything they've ever wanted. So here's my question of the day:

I myself have always considered that whenever I am scared of something I will do it for sure, just to prove to myself that I can do it. But still, there are a few things I've been too afraid to do.

1. I have been afraid to trust myself. And I mean in a confidence kind of way. I may seem quite confident to the people around me, but the truth is different. There are some things about relationships (all kinds of those) that I've been too afraid of.  It's weird, though. I've been able to DO everything. I just wish I would have found a more confident way to do so. So maybe instead of trying to mumble some words, I could have acted. But on the other hand, I am like that. I analyze and think a lot. So maybe mumbling words is more like me.

2. There's one thing I would have done if I wasn't so scared. I would have moved to some poor country to be of help for those in need. Maybe someday after I am a bachelor of social services. At least then I'll have an education to support me.

What would you do if you weren't afraid?

Doctor Who!

Tänään tulee 50 vuotta siitä kun tää huikea scifi-sarja tuli ekaa kertaa ilmoille!

Mun päivä on tänään omistettu Doctor Wholle. Kolmelta alkaa seitsemän jakson maratoni viimeisimpiä ilmestyneitä jaksoja, ja klo 21.50 YLE 2 esittää 50-vuotisjuhlaspesiaalin. Jännittää! Tiedossa on 75 minuuttia puhdasta jännitystä ja huikeutta kun samaan jaksoon isketään sekä Matt Smith, Jenna-Louise Coleman, Billie Piper että David Tennant!

Ollaan kateltu hieman klassikkojakin tässä ajan mittaan. Ensimmäiseltä tohtorilta katsottiin yhteensä varmaan joku seitsemän jaksoa (hieman erikoisempi William Hartnell), mä katsoin pari jaksoa toiselta tohtorilta (Patrick Troughton). Nyt aloteltiin katsomaan neljättä tohtoria pikkuhiljaa (Tom Baker joka on muuten aivan uskomaton), ja mä satuin tuijottamaan läpi myös tv-elokuvan kahdeksannesta tohtorista (Paul McGann), mikä yrittikin sit olla vähän nykyaikaisempaa tavaraa ja oikeestaan onnistuikin siinä.

Kun lähtee noita klassikkoja katsomaan, ei voi odotukset olla hirveen korkeella noiden uusien jaksojen jälkeen. Toki jaksot on hyviä, mutta 1963-1989 ei oo vielä ollut ihan television kulta-aikaa. Lavasteet näyttää nimenomaan lavasteita, pitkään sarja oli mustavalkoinen ja laatu on todella heikkoa jos nyt yrittää suomalaisena katsella ja yrittää ottaa selvää mitä kukakin puhuu (brittienglanti ei hirveemmin helpota). Kuitenkin mielenkiinnosta on ollu pakko alottaa, ja kun siihen tottuu, onhan se aika huikeeta!

Tänään namia ja eilistä pullaa pöytään, kaverit koolle ja telkkari auki. SECRETS ARE ABOUT TO BE REVEALED! Sit taas odotellaankin joulukuuhun asti jouluspesiaalia..............

Joulumaa

Tunnnen itseni taas lapseksi jonka on pakko saada kaikkea. "Vili voidaanko tehdä joulumaa" "Vili voidaanko juoda glögiä" "Tahon tonttui" "Milloin saa joulukuusen" Pipareitakaan en kehannu vielä oikeesti leipoa joten päädyin sit tekemään pullaa.

Paljon on vielä tekemistä ennen kun saan tosissaan "rauhottua" tähän jouluun. Joulujahloja on vielä monta tekemättä/kesken/ostamatta, ja kouluhommat painaa kyllä armottomasti päälle. Silti oon sairaan ilonen ollu viime aikoina ja oon jopa jollain tasolla alkanu jo asennoitumaan vähän joulua varten.

Mun joulu alkaa 19.12. tänä vuonna kun pitää käydä mummin ja ukin luona ennen kun ne lähtee reissuun. 20.12. on siivouspäivä ja joulukuusipäivä eli sen jälkeen mun joulumaa on kokonaan puuhattu ja se on toivottavasti ihana! Vierailijoille en anna armoa enkä Vilille ainakaan. Harmittaa vaan että joulukuusen hankinta varmaan jää mulle ja Vilille kahdestaan, vaikka aikasempina vuosina se on ollu seikkailu sekä meidän että Emman tai mun ja Tuomon välillä! Toissavuotinen joulukuusi haettiin Tuomon kanssa and IT WAS AWESOME. Oltiin kuusimestareita.

Mun ja Tumon hakema joulukuusi!

21.12. on sit mun tän vuoden ehkä virallisin joulu. Silloin meille tulee meidän lisäksi 13 Pyhtään kaverusta joiden kanssa meillä on ollu monta vuotta perinne jonkinnäköisistä pikkujoulusyömingeistä. Käydään ehkä laskemassa mäkeä ym jos saan noita muita mukaan, pistetään takkaan tulet ja tehdään yhdessä ruokaa ja syödään ja juodaan vähän viintä. Ja jaellaan jahloja! Siitä tulee mun tän vuoden rauhallinen ja ihana joulu.

23. päivä olis suunnitteilla hautausmaakierros. Pääsen katsomaan isomummoa nyt ekan kerran hautajaisten jälkeen! Viedään sit kynttilöitä ympäriinsä ja sit jäädään odottelemaan sitä paniikkipäivää.

...nimittäin 24. päivään. Siitä tulee todennäköisesti hirvittävä päivä. Tai no ei voi sanoa hirvittävä, jokaisessa paikassa on varmasti mukavaa mutta en vaan pidä siitä, en oo ikinä pitäny, että jouluaattona pitää vaihtaa paikkaa ja ihmisiä. Olis toisaalta vaan niin ihanaa jäädä Vilin kanssa kahdestaan kotiin ihan oikeasti rentoon jouluun: ei stressiä, ei ahdistusta, ei mitään. Sen sijaan meillä on lähes minuuttiaikataulu! Ensin mun äidin luo, sit mun isän luo, sit vielä Vilin äidin luo ja joka paikassa pitäis kyetä olemaan niinku oikeesti jonkun aikaa. Jäi oma perhejoulu unelmaks vaan tänä vuonna.

Ens vuonna alkaa kyllä niin jonkinlainen kierto näissä jouluissa!

UNICORNS!

Asenneongelmasta edistykseen

Eli me kirjoiteltiin koulussa ryhmässä tällainen mielipidekirjoitus joka kokoaa huonoja ja hyviä puolia ja ehdottaa ratkaisuja tekstin teemaan. Teksti piti julkaista alunperin edes jossain, joten here we go.

Asenneongelmasta edistykseen

Kehitysvammaiset ovat ihmisiä, joilla on synnynnäisesti tai kasvuiässä ilmennyt kehityshäiriöitä niin, että älykkyysosamäärä on jäänyt muuta väestöä pienemmäksi. Kehitysvammaiset saavat suomessa sosiaalista tukea ja palveluja siinä missä muutkin suomalaiset, ja lisäksi heidän elämistään tuetaan niin kutsuttujen kehitysvammaisten erityishuollon palveluiden kautta. Tällöin tarkoituksena on tukea henkilön suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, omintakeista toimeentuloa sekä sopeutumista yhteiskuntaan. (laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1§).

Monen etenkin vaikeasti kehitysvammaisen henkilön elinpiiri on pieni ja rajoittuu kodin sekä koulun tai päivätoiminnan ympärille. Lievemmin kehitysvammainen henkilö voi ajatella osallistumiskynnyksen olevan liian suuri henkisistä tai ulkopuolelta tulevista syistä, kun taas vaikeasti kehitysvammaisella voivat jo fyysisetkin esteet nousta liian korkeiksi.

Suomessa on näistä rajoitteista huolimatta alettu pyrkimään ratkaisuun, jossa kehitysvammaiset lapset olisi integroitu eli sulautettu tavalliseen koululuokkaan. Raholan koulu Tampereella on yksi tilanteen edelläkävijöistä. Asian puolestapuhujia on paljon, kuten on hyviä perusteitakin, mutta asiassa on kuitenkin myös varjopuolia.

Kehitysvammaisen lapsen integrointi tavalliselle koululuokalle olisi erilaisuuden hyväksymisen kannalta ehdottoman tärkeä asia. Muut lapset oppisivat tuntemaan erilaisuutta jo pienestä pitäen, ja ottamaan myös kehitysvammaiset lapset helpommin joukkoonsa. Kehitysvammainen lapsi saisi samalla mahdollisuuden tuntea olonsa osalliseksi ja hyväksytyksi. Jos kehitysvammaiset lapset integroitaisiin tulevaisuudessa aina tavallisille koululuokille, on helppo uskoa että suvaitsevaisuus kasvaisi ajan myötä ja jo lapsuudesta lähtien. Tulevaisuudessa ei välttämättä tarvitsisi enää käydä älyttömiä keskusteluja siitä, mihin kehitysvammaisten asuinpaikat tulisi sijoittaa niin, ettei niistä olisi häiriötä meille omasta mielestämme niin kovin normaaleille ihmisille.

Siitä huolimatta että ajatuksena lasten samanarvoinen kohtelu on hieno, useissa keskusteluissa nousee esille, että nimenomaan kehitysvammaisten lasten vanhemmat haluavat lapsensa tavalliselle koululuokalle. Helposti jääkin tutkimatta miten kehitysvammainen lapsi itse kokisi asian. Toki kehitysvammaisten näkyminen katukuvassa lisää hyväksyntää sekä kehitysvammaisten osallisuutta, ja vähentää syrjintää. Siitä huolimatta asialla on toinenkin puoli: tasoero, jonka vuoksi kyseinen asia ei ole vielä enempää edennyt. Siitä huolimatta kuinka tasa-arvoisesti haluaisimme ihmisiä kohdella, on mahdollista että integroimisesta olisi yhtä paljon haittaa kuin hyötyä. Kehitysvammaisen lapsen toimintakyky olisi luonnollisesti erilainen kuin muiden luokkalaisten, joten kehitysvammainen lapsi joutuisi olemaan jatkuvasti suorituskykynsä ylärajoilla pyrkiessään samaan muiden kanssa. Sen sijaan, että kehitysvammainen lapsi tuntisi olonsa osalliseksi, hän saattaisi uskoa olevansa jollain tapaa muita huonompi.

Lasten kasvaessa voidaan pohtia myös sosiaalista näkökulmaa: entä jos lapset huomioivatkin erilaisuuden ja se vaikuttaa lasten välisiin suhteisiin? Tämä on ongelma luokissa jo nyt, sillä pieni lapsi ei voi ymmärtää käsitettä syrjintä. Tämä saattaa tahtomattaankin aiheuttaa ikäviä seurauksia nimittelemällä tai muiden huomiotta jättämisellä, ja tällöin inkluusio eli täydellinen sopeutuminen tähän yhteisöön on mahdotonta saavuttaa. Uskottavaa olisi siis yhtä lailla myös se, että kehitysvammaiset lapset itse haluavat olla toistensa kanssa, koska he voivat samaistua toisiinsa helpommin ja tuntea samanlaisuutta

Ideaalina tilanteena voidaan ehkä pitää sitä, että kehitysvammaiset lapset voisivat olla sataprosenttisesti osa samaa yhteisöä sellaisten lasten kanssa jotka eivät tarvitse erityishuomiota, vaikkakin tilanteena tämä on meidän yhteiskunnassamme lähes mahdoton eikä edes välttämättä ajaisi kehitysvammaisen lapsen etuja. Vaikka kehitysvammaisten lasten integroiminen normaaliluokkiin auttaisi muita lapsia sopeutumaan erilaisempiin tuttavuuksiin, veisi se myös kehitysvammaisen lapsen jaksamisen äärirajoille ja luokkatovereilta huomiota kehitysvammaisen lapsen erityistarpeiden vuoksi. Toki asiaa voitaisiin ratkoa henkilökohtaisilla avustajilla tai eri tasoisilla kokeilla, mutta näilläkin ratkaisuilla eriarvoisuus korostuu.

Eristäminen ei voi kuitenkaan olla vaihtoehto. Nyky-yhteiskunnassa on mahdollisuuksia toteuttaa tasa-arvoista kohtelua ja auttaa kehitysvammaisten sopeutumista jos vain asenteet ovat kohdillaan. Rahaa ei riitä kaikkeen, mutta entä jos asenteen muutoksen avulla löytäisimme uuden tavan käyttää samat varat? Hyvänä esimerkkinä voisi olla kehitysvammaisten luokkien sijoittaminen normaalikouluihin, ja yhteisten tuntien järjestäminen jokaisen kehitysvammaisen lapsen oman kyvyn mukaan. Tällöin koulumaailmassa keskityttäisiin jokaisen lapsen yksilöllisyyteen ja tämän henkilökohtaiseen kykyyn toimia ja olla osallisena. Kehitysvammaluokka -nimityksen voisi unohtaa, ja meillä voisi olla omat luokat erityishuomiota tarvitseville lapsille, aivan kuten ylivilkkaillekin. Yhteisellä välituntipihalla ja joillain yhteisillä tunneilla edistäisimme suvaitsevuutta ja asenneoppia, mutta emme veisi yhdeltäkään lapselta voimavaroja, huomiota tai tilaa kehittyä.

Asennnekasvatuksella ja valinnoilla voi saada paljon aikaan, jos me kaikki näemme asian yhtä tärkeänä. Kehitysvammaisuus on todellisuutta, osa maailmaamme, jossa se myös pysyy. Asenteitamme sen sijaan voimme muuttaa.





Mia Anttila,

Tiina Hämäläinen,

Miia Koivuniemi,

Miia Mäntylä

Tampereen ammattikorkeakoulu

Sosiaalialan koulutusohjelma, Sosiaalinen kuntoutus