Myös matka on määränpää

Ihmisellä on elämänsä tiellä paljon tehtävää, nähtävää, iloa ja tuskaa. Sen kaiken on tarkoitus johtaa johonkin, mutta mihin? Meille opetetaan pienestä pitäen, että elämään kuuluu koulutuksen ja myöhemmin työpaikan hankkiminen sekä perheen perustaminen, ja kun olet näistä haasteista selvinnyt, olet oman elämäsi elänyt. Siihen asti elämäsi kuuluukin sisältää haasteita, pettymyksiä, ja joillekin jopa suoranaista taistelua. Jokainen lapsensa puolesta pelkäävä äiti tai isä toivoo, että lapsi löytää itsensä myöhemmin vakaasta elämäntilanteesta jossa tulevaisuus on turvattu. Monesti mielestä unohtuukin se fakta, että tulevaisuutemme on nyt.

Perinteinen näkökanta siihen, mitä meidän kuuluu elämässämme saavuttaa, on hieno. On arvostettavaa, jos joku raataa koulussa saadakseen hyviä arvosanoja. On todella arvostettavaa jos koulutuksen päämääränä on hankkia vakituinen työ jossa voi tienata eläkeikään asti. Ja onhan se nyt suloista, jos löytää sen jonkun jonka kanssa hankkii kaksi lasta, punaisen tuvan, perunamaan sekä söpön pikku hauvan. Mutta missä välissä tätä suunniteltua elämää me mietimme itse mitä haluamme?

Siksi moni meistä tuhlaakin 90 prosenttia elämästään valittaen siitä. Mikään ei koskaan ole hyvin. Ensin koulutöitä on liikaa, sen jälkeen vihaat työtäsi. Vielä kun ihmissuhteen menevät päin mäntyjä, olet tilanteessa jossa normaali suomalainen kaivaa viinapullon esiin ja hukuttaa murheensa siihen. Mutta entä jos valitsisit toisin? Entä jos valittamisen sijaan tekisit jotain sen eteen, että olet tyytyväinen koko elämäsi ajan? Entä jos tavoittelisit unelmiasi, ja epäonnistumisen osuessa tielle tietäisit sen olevan vain pieni ylämäki ennen vuoren huippua?

En rehellisesti sanottuna ymmärrä mitä ihminen kuvittelee. Vietät päiväsi työssä jota et halua tehdä, ja olet päätynyt sinne koulusta jossa et koskaan halunnut käydä. Vapaa-aikasi vietät valittaen sitä kurjuutta mitä elämäsi on, etkä silti tee asialle mitään. Kuvitteletko, että löydät uusia ystäviä istumalla kotona? Kuvitteletko, että pidät uudet ystäväsi rinnallasi jos ainoa mitä osaat on valittaa? Ja kun nyt ymmärrät ongelman, yritä myös ymmärtää, että ratkaisu on hyvin yksinkertainen.

Suhtaudu elämään toisin. Tee omia valintoja. Kulje sitä polkua mitä itse haluat, ja ammu epäilijät alas. Valitse itse kenelle annat vallan lannistaa sinut, ja minkä arvoinen sinä itse olet. Nykymaailma antaa meille rajattomasti mahdollisuuksia. Jokaisella meistä on mahdollisuus tavoitella unelmiaan, ja vaikka huomaisitkin haluavasi jotain muuta, voit aina muuttaa suuntaa. Meillä on mahdollisuus kouluttautua useampaan ammattiin jos niin haluamme, tehdä useampaa erilaista työtä elämämme aikana. Meillä on mahdollisuus olla itsenäisiä, onnistua, ja jatkaa eteenpäin elämässämme. Jos vain suhtaudumme oikein. 

Minun tarinani ei ole kummoinen. Unelmani tulevasta työnkuvastani on muuttunut kymmenen vuoden aikana muutamaan otteeseen, mutta olen silti aina ollut varma siitä, että haluan auttaa ihmisiä. Ja vaikka olen luokattoman huono opiskelemaan ja lukemaan, unelmani on vienyt minut koulun penkille. Sen mäen aion nousta vaikka väkipakolla ylös, huolimatta siitä kuinka kauan se vie. En kuitenkaan aio antaa sen viedä kaikkia mehuja itsestäni. Aion kokeilla uusia asioita, nauttia ihmissuhteista, pitää asiat tärkeysjärjestyksessä. Eikä suunnitelmissani ollut todellakaan tipahtaa siihen monttuun jossa koulu tai työ menee jatkuvasti ihmissuhteiden edelle, tai missä koskaan ei ole aikaa sille mistä nauttii. Kun valmistun, sitten kun valmistun, en voisi kuvitellakaan tekeväni samaa työtä koko lopun elämääni. Haluan tehdä erilaisia töitä, tutkia alani kaikkia mahdollisuuksia ja etsiä sitä mitä tarkalleen ottaen haluan. Ehkä asua muutamassa erilaisessa kaupungissa. Ja kuka ties, koska rakastan suunnitella erilaisia tapahtumia ja juhlia, ehkä perustan myös yrityksen. Parasta on, että se on täysin mahdollista.

Unohtakaa tekosyyt, unohtakaa se naurettava kuvitelma, että teistä ei ole siihen mitä haluatte tai toivotte. Unohtakaa se, että elämässä on yksi päämäärä jota ei voi muuttaa. Sitä voi. Sinä voit, mutta muutos lähtee yksinomaan ja vain sinusta. Tee asioita joita et koskaan uskonut tekeväsi, tutki mahdollisuuksia. Aloita sanomalla kyllä, kun normaalisti sanoisit ei. Älä anna väsymyksen tai vastoinkäymisten lannistaa. 

Jos jotenkin voisin, kertoisin teille miltä minusta tuntuu. Miltä tuntuu se, kun herää aamulla ja tietää, että on kulkemassa oikeaan suuntaan. Miltä tuntuu kun jatkuvasti innostuu uusista asioista, kun on unelma, jota tavoittelee. Mutta ennen kaikkea siitä kun tietää, että vain taivas on minulle rajana. Siitä, miten paljon menetät, vain jos suhtaudut elämään väärin. Minun kohdallani ei nimittäin ole väliä mikä lopullinen päämääräni on, mutta tulen piru vie myös nauttimaan matkasta sinne. 

Pileitä ja pipeilyä

Tiistaina lähdin Kotkasta Tampereelle ihan vaan mun tyttöjen takia. Pidettiin mulle läksiäiset siinä meillä ja jatkettiin iltaa Fat Ladyyn, ja kun keskiviikkona pääsin nuna-asemalle, olin suht suruissa siitä että piti jättää kaikki se koko kesän ajaksi.

Mut eipä ollu ainoa asia mistä olin keskiviikkona suruissa. Olin nimittäin aamulla hieman kipeissä oloissa, mutta oletin että kuvittelen vaan ja kyseessä on jokin ultralievä krapula. Lähettiin Nettasen kanssa Rosendahlin rantaan ottamaan aurinkoa mun hygieniapassitestin jälkeen (läpi meni muuten, luojalle kiitos), ja kun tunnin paistattelun jälkeen lähettiin kävelemään takaisin keskustaan päin, olo alko pahenemaan koko ajan. Ensin nuhatti enemmän, sit yskitti enemmän, sit tuli kuumeiho ja vihdoin ja viimein Tammerkosken sillalla oli otettava tukea kaiteesta että pystyi kävelemään. Noh, menin siinä sit kotiin hakemaan mun jättimäistä kassia jonka piti lähteä Kotkaan mukaan kymmenen minuutin päästä ja mittasin kuumeen: 38,3. Ja se on sellanen juttu että normaalisti tollasessa kuumeessa Mia on jo vuoteenomana. 

No, nappasin lääkkeen huiviin ja kassit matkaan ja lähdin nuna-asemalle ihan pihalla ja just ja just pystyssä. Ekan vaihdon aikana tipahdin rappusissa istumaan kun ei jalat kantanu, mutta toisen matkan aikana lääke alko onneks laskemaan kuumetta ja selvisin perille. Kotkan nuna-asemalla Vili olikin sit odottamassa ja pelasti. <3

Nyt kolme päivää sairauslomaa on fakta, ja Mia makaa sohvalla tuijotellen Pokemonia ja järjestellen pokemonkortteja. Ihana tapa viettää aika jonka vois maata muuten vaikka AURINGOSSAKUNTUOLLASELLAINENKOKOAJANKERRANPAISTAAPRKL. Niin tai sit töissä. Sekin olis kivaa. 

Mut leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Onnekseni mulla on aina asenne kohdillaan ja yksinkin voi olla niin mielettömän hauskaa!

Fast & the Furious 6

Joo, tuli kyseinen leffa tossa just tsekattua, ja aika samaa kaavaahan se on ku edellisetkin: olutta, naisia, nopeita autoja ja Vin Diesel. Ainiin, unohdin ne kliseet tuosta listasta.

Tällä kertaa leffa meni niin överiksi että ihan nauratti. Jos olisin ollut yhtään huonommalla tuulella, olisin varmaankin sitä mieltä että katsoin juuri kamalaa shaissea. Jos hyvistä leffoista puhutaan, ei tätä voi mitenkään laskea sellaiseksi. Mutta jos hyvästä viihteestä puhutaan, Fast 6 on kyllä ihan hyvillä sijoilla.

Ja sen verran paljastan, että leffan loppu räjäyttää potin.

I Can't Wait for the Weekend to Begin!

Tää viikko on mennyt vähän kuin jonkinlaisessa sumussa. En oo saanu mitään aikaiseksi vaikka suunnitelmia on riittänyt vaikka muille jakaa.

Oon halunnu keksiä jotain kivaa mun kaikille kavereille, mut se on vähän haasteellista jollain tapaa. Jokainen on täysin omanlaisensa persoona ja kaikkien kokoaminen yhteen ja samaan paikkaan tulee etenkin tänä kesänä olemaan todella haastavaa. Kun itse yrittää tasapainotella kahden työn välillä ja siihen lasketaan vielä muiden menot töistä puhumattakaan, niin mun tehtävä vaikuttaa mahdottomalta.

Siitä huolimatta on sellanen tunne että pitäis kehittää jotain. Ekana mielessä kävi pileet joihin vois pyytää kunnolla porukkaa, tutustuttaa ihmisiä toisiinsa ja sellasta. Mutta se on liian tavallista! Joten gotta' come up with a lot of good stuff. Eiköhän tää tästä sutviudu! Enempää ideoita en voi paljastaa ettei kukaan  meidän pienestä perheestä varmasti koskaan arvaa mitään.

Sen lisäksi mulla on luokattoman paljon kouluhommia jotka on jääny viime tippaan, enkä tiedä miten saisin itestäni revittyä sen että uhraisin niin paljon muuhunkin käytettävissä olevaa aikaa tylsien tehtävien tekemiseen. Mulla on liikaa energiaa ja haluan että pysyiskin! Kuitenkin jostain se viiminen rutistus on löydettävä.

Vaikka nyt onkin vähän utuinen viikko, on viikonlopusta tulossa mukava! Saan Sakun ja Vilin Tampereelle mun seuraksi, ja meillä on mahdollisuus mennä pelaamaan laser tagia ja istuskelemaan vaikkapa Paapan kapakkaan!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Paapan Kapakka on Tampereen keskustassa sijaitseva  kuppila, jossa on mahdollisuus kuulla livemusiikkia jokaisena päivänä viikosta. Musiikkityylin pääpaino on jazzissa.

Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa on tiski ja pieni esiintymislava, ja yläkerrassa on alakerran pöytien ja tuolien lisäksi hieman lisää.

Tunnelma on rento! Kapakassa voi musiikista ja oluista nauttimisen lomassa jutustella seurueensa kanssa, koska musiikit eivät pauhaa liian kovalla. Suosittelen!

Paapan Kapakan nettisivut

Ostinpa juttuja!

Nyt minulla on maailman söpöimmät kenQt! Ja uusi ihana laukku joka on kaikkea muuta kuin kymmenen vuotta vanha, likainen ja rispaantunut kuten edellinen.

Katsoin myös uusimman HIMYMin joka sattui samalla olemaan myös season finale. Yllättävän tylsää kamaa oli tämä jakso. Plus kuulin huhua että himymin official facebook -sivu oli spoilannu ainoan mielenkiintoisen asian koko jaksosta. Well done!

Nyt lähen juoksemaan nunalle. Tampere kutsuu ja Suomi-Latvia!

Miä meen täysii!

OIKEESTI!

Pokemon-kortteja, sisustamista, uusia kalusteita, matkoja, koulujuttuja, HIMYMiä, KAIKKEA!

Oon taas niin menossa ettei mitään rajaa. Luin just jonku tunnin siitä että minkälaisia erilaisia Pokemon-kortteja on, ja väitän, että 22-vuotiaaksi tytöksi tiedän tällä hetkellä liikaa. No ei nyt sentään, en edes hirveesti mutta luoja kuinka paljon niissä on opittavaa! Sen lisäksi on ihan pakko alkaa muuttamaan olohuoneen järjestystä taas näin puoli yhdeksältä illalla............

Voisinpa joskus vähän rauhoittua. 

Ikuisesti pikkujainen!

Check out what I bought!

Joo, nyt ollaan virallisesti sit siellä 12-vuotiaan tasolla, aloin nimittäin keräämään Pokemon-kortteja. Ostin niille suojatkin ja kaikkea.

Oivoi. En mä kyllä varmaan koskaan kasva aikuiseksi. KUKA VAIHTELEE JA PELAA MUNKAA?

Suomi vs.USA, prepare for trouble ja maalivahdit on ihQi

Eilisen Venäjä-USA matsin jälkeen rupes itkettämään. Turpiin tulee niin tänään kuin perjantainakin. Kannustus on kuitenkin kova, ja ostin lipunkin ihan vaan sitä varten.

Asiaan liittyen mutta aihetta vaihtaen, lukaisin artikkelin siitä, miksi meidän luottomaalivahteja ei kiinnosta MM-kisat. Okei, itsekin oon ajatellut että eihän noi kisat käytännössä mitään merkitse. Siellä ei pelaa maailman parhaat pelaajat, koska niin monet parhaista on vielä NHL:n peleissä mukana ja osa ei sieltä tullessaan halua enää MM-kisoihin lähteä. Sen lisäksi, Suomi on todennäköisesti ainoa maa joka hypettää MM-kisoja millään tapaa. Siitä artikkeli itse asiassa puhuikin. Siitä hypetyksestä joka on karannut totaalisesti käsistä.

Sillä tienataan rahaa että hypetellään, ja vaikka Suomi todistetusti lähtee altavastaajana jokaisiin kisoihin, mediapyöritys ja muu älytön hypetys saa ihmiset kuvittelemaan että oltaisiin voittajasuosikkeja. No, kun lähdetään ekaan matsiin sillä kuvitelmalla että me voitetaan aina ja koko ajan, on paineet pelaajilla aika kovat. MM-kisat merkitsee suomalaisille hämmentävän paljon, ja painetta luodaan joka suunnalta spekuloimalla vahvuuksia ja heikkouksia ja puhumalla "meidän pelistä", niin kuin artikkeli sitä kutsui. Mutta kenellä on kovin paikka? Maalivahdeilla.

Pekka Rinne/Nashville Predators

Maalivahti on viimeinen etappi kiekon ja maalin välissä, ja kun kaikki muu epäonnistuu, kaikki riippuu maalivahdista. Tämähän tilanne on aina, joten miksi MM-kisoissa paineet olisivat yhtään sen kovemmat? Siksi, että odotukset ovat niin korkealla. Suomen maalivahdin onnistuminen ei MM-kisoissa ole kiinni pelin voitosta. Huolimatta siitä, että peli päättyisi Suomelle 5-2, jos toinen vastustajan maaleista on mennyt sisään helpolla, muita maalivahdin suorituksia ei muisteta.

Vaikka itse olen aina ollut sitä mieltä että maalivahdin niskoille ei voi kaataa sitä taakkaa että jokaisessa torjunnassa on onnistuttava, olen ikävä kyllä silti syyllistynyt samankaltaiseen ajatteluun. "Et voinut taas pomputtaa kiekkoa eteen" on yleinen ajatus silloin kun maalivahti vaikuttaa alusta asti hermostuneelta ja muutaman kerran kiekko ei meinaa pysyä hanskassa. Ja vaikka koko muu peli olisi loistotorjuntoja ja peli päättyisi voittoon, mietin seuraavan pelin alussa että entä nyt, kestääköhän pää, kannattaisikohan laittaa kakkosveska häkkiin.

Mutta mitä muutakaan maalivahdeilta voi olettaa kuin hermostuneisuutta? Yhden epäonnistumisen jälkeen peliä ruoditaan, ja vaikka maalivahtipelissä jokainen puolustaja ja hyökkääjä on oikeasti osallisena tilanteen syntymisessä ja sen hoitamisessa, seisoo maalivahti luukulla yksin ja torjuntaprosentit ovat kovaa tavaraa pelin jälkeen, huolimatta siitä tuliko voitto tai ei.

Antti Raanta/HIFK, 2013 Porin ässien mestaririvistössä

Maalivahdit on aina olleet mun lempiäispelaajia juuri sen takia, että veska on luukulla viime kädessä yksin. Se vaatii sitä että pystyy pitämään mielensä seesteisenä ja luonteensa tiukkana. Jos ajatus käy hetkenkin epätoivon tai epävarmuuden puolella, peli voi olla menetetty ja jokainen sinne päin-laukaus on häkissä. Onneksi oon ite jaksanu kannustaa huolimatta muutamasta epävarmasta torjunnasta. Ja oon ollu aivan rakastunut Vehaseen, Norrenaan, Myllykseen, Rinteeseen ja Noroseen, näin alkajaisiksi lueteltuna. Mutta miten kukaan voi olettaa että esimerkiksi Pekka Rinne huikaisevan NHL-kauden jälkeen haluaisi näillä pelipaineilla tulla pelaamaan arvokisoihin joissa maalivahti ei voi muuta kuin hävitä?

Joni Ortio/HIFK

Kunniaa kaikille maalivahdeille, etenkin MM-kisavahdeille!

Fear's a bitch

Pelkopaniikki-ilta. Miten montaa asiaa ihminen voikaan pelätä? Silti päällimmäisenä on pelko siitä, että asiat joita pitää itse varmoina, ei sitä olekaan. Eli mitä on todellinen varmuus? Mistä tiedät olevasi varma, vaikka pelko kurkistelee nurkan takaa?

Ihminen voi antaa kaikkensa jollekin asialle puolisokeasti, kuitenkin tiedostaen että on mahdollisuus että jokin menee pieleen. Ja entä jos jokin meneekin pieleen? Mitä sen jälkeen?

Kuvittele ihminen joka on pyhittänyt koko elämänsä tanssille, tehnyt uhrauksia kaikilla muilla elämän aloilla vain tanssiakseen. Ja sitten tulee se auto-onnettomuus ja tieto siitä että voi olla että et koskaan kävele, saati sitten tanssi. Yrittäisitkö uudestaan ja antaisit kaikkesi sille että joskus vielä tanssit, tietäen että on mahdollista että kaikki menee uudelleen pieleen? Että petyt taas? Haluatko kuluttaa koko lopun elämääsi yrittäen uudestaan, mutta joka päivä sinua kalvaa pelko siitä, että jokin menee vikaan.

Haluaisitko luovuttaa, ja etsiä jonkin uuden asian jolle antaa kaikkesi? Menettäisit elämäsi tärkeimmän asian, jotain minkä eteen olet tehnyt töitä pitkään ja hartaasti, mutta koska et voi luottaa siihen ettet pety uudestaan, luopuisit siitä.

Vai haluaisitko luovuttaa kokonaan? Nostaa kätesi pystyyn ja ilmoittaa että mikään ei selkeästi onnistu. Pelko veisi voiton etkä enää koskaan uskaltaisi yrittää.

Itselläni on jotain mistä olen varma, jotain minkä eteen olen tehnyt töitä enemmän kuin muiden asioiden eteen koskaan yhteensä. Mutta siitä varmuudesta huolimatta pelkään joka päivä, että kuvitelmani tulevat puraisemaan minua takaisin. Olen joutunut tekemään valinnan onnettomuuden jäljiltä. Valitsin yrittämisen ja jatkuvan pelon. Pelkääminen vie voimia, mutta luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Siitä tiedän itse olevani aidosti varma. Siitä tiedän mitä teen, ja että sen tekeminen on oikein. Ja puolisokeasti paahdan eteenpäin loppuun asti.

Fear, give me your best shot.

Treat you good

Mua häiritsee nyt. Hirvittävästi häiritsee. Häiritsee se, miten ihmiset kohtelee toisiaan nykypäivänä, ja miten ihmiset antaa toisten kohdella itseään nykypäivänä.

Eli kohta yksi:

Mistä johtuu se, että ennakkoluulot vie niin paljon tilaa toiseen ihmiseen tutustumisessa? Tää efekti näkyy etenkin pikkukaupungissa jossa jokainen tuntee toisen vähintäänkin naamalta, tietää kenen porukoissa henkilö liikkuu sekä muuta vastaavaa. Minkä takia ihmiseen ei voi tutustua ihmisenä, vaan osana jotain porukkaa tai kuvitelmaa tai kuulopuhetta? Onko oikeesti pakko olla niin kapeakatseinen, että jos jostain ihmisestä on joskus kuullut jotain huonoa, siinä ei voi olla mitään hyvää? Ollaanko me oikeasti nykypäivänä niin lampaita, että jos me tavataan mielenkiintoinen ihminen, me ei uskalleta tutustua siihen koska kavereilla on jo joku kuva tästä henkilöstä? Pitääkö oikeasti valita joku "porukka" ja mennä sen porukan mukaan? No, pikkukaupungissa se tuntuu ainakin menevän näin.

Mulla on ainakin nuoruuteni aikana käynyt useampaan otteeseen niin, että oon tavannu ihmisiä jotka on todella mielenkiintoisia, oon halunnu olla niille aidosti ystävällinen ja yrittänyt jutella hieman enemmän, mutta pelkästään kuulopuheiden tai ennakkoluulojen takia oletus on ollut että mä olen syvältä. Yritäpä siinä sitten lähestyä ihmistä. 

Tää sama pätee jo tuttuihin ihmisiin. Ihmisille ollaan ilkeitä kuulopuheiden perusteella. Aloitetaan järjetön sota, mykkäkoulu tai mökötys sellaisten asioiden perusteella jotka eivät välttämättä edes ole oma ongelma. Pahinta on, jos näin sattuu käymään siinä "omassa porukassa". Muut laitetaan valitsemaan puolia, tai tulee välirikkoja sinne ja tänne. Ihmiset jotka "välittivät" eivät sekunnissa välitäkäkään tipan tippaa. Asioita ei yritetä selvittää. Asiaan liittymättömät henkilöt kärsivät. Ja silti oma pokka pitää, ja kehdataan väittää että jonkinlainen ystävyyssuhde on jossain kohtaa ollut olemassa. Entä sitten jos joku yrittää keinotella kahden möksöttävän osapuolen välissä? Joutuu tekemään valintoja. Yhtäkkiä kukaan ei voi pyöriä samassa porukassa ja puhuminen on mahdotonta. Luulisi että puhe on lastentarhan pihaleikeistä, vaikka oikeasti kyse on aikuisista ihmisistä.

Aikuiset ihmiset siis. Aikuiset ihmiset joilla on niin paljon edessään. Joilla on miljoonia ihmisiä joihin tutustua, miljoonia paikkoja nähtävänä, miljoonia asioita koettavana. Nämä samat aikuiset ihmiset käpertyvät oman kodin turvaan ja tuttujen ihmisten ympärille. Ne aikuiset ihmiset, joilla olisi keinoja selvittää elämän esteet. Ne, jotka osaavat keskustella asioista. Ja ne, jotka toisin kuin viisivuotiaat, ymmärtävät, että vaikka ei olla ylimpiä ystäviä, se ei tarkoita että yhdessä toimeen tuleminen olisi mahdotonta. 

Sen jälkeen kohta kaksi:

Tilanteisiin jäädään. Samojen ihmisten turvaan jäädään kykkimään. Miksi? Jos sinulla on kaksi ystävää, tarkoittaako se ettei sinulla voisi olla kolmatta? Siinäkin tilanteessa jossa sinulle pikkuhiljaa valkenee että nämä "ystävät" eivät välttämättä käyttäydy juurikaan ystävän tavoin, jäät tilanteeseen. Et tutustu uusiin ihmisiin, et pyri uusiin ympyröihin. Sinut pikkuhiljaa jätetään omien ystäviesi toimesta huomiotta, sinua ei kutsuta yhteisiin tilanteisiin, sinun poissaolollasi ei ole merkitystä, sinulle ei kerrota tapahtumista, ja sinä istut pöytään ja sanot "mutta kun ne on mun kavereita". 

Tottahan tuo on. Ei kymmenen vuoden ystävyyssuhdetta lopeteta. Mutta ei siinä myöskään kohdella toista kaltoin tai jätetä toista huomiotta. Kymmenen vuoden ystävyssuhteessa asioista puhutaan. Kerrotaan mikä on mennyt vikaan, keskustellaan miten asian voisi muuttaa. Ei uskota kuulopuheisiin, ei jätetä asiaa sikseen, ei anneta muiden kärsiä siksi, että on itse muodostanut uusia mielipiteitä. Jos joku kohtelee sinua huonosti, sinun on vaadittava enemmän, tai pyrittävä tekemään asialle jotain.

Vaatimattomana pienenä esimerkkinä minulle tulee mieleen tilanteet joissa joku tuttavistani on ollut liian humalassa, ja on pyrkinyt lähtemään yksin kotiin. Oli kyseessä kaapinkokoinen mies tai heiveröinen tyttö, en ottaisi koskaan riskiä että hän törmää ikäviin ihmisiin matkalla, tai päätyy tienvarteen yöksi koska ei enää itse voi kävellä. Saati sitten että tukehtuu omaan oksennukseensa. Nämä vaarat ovat aika harvinaisia, myönnetään, mutta ne ovat aina myös todellisia. Silti, kun lähden itse humalaisena taluttamaan huonompikuntoista kotiin ja soitan neljä ystävää, poikaystävät ja sisarukset läpi avun toivossa, puolet eivät vastaa puhelimeen ja puolet ilmoittavat että "kyllä te nyt pärjäätte". Ja samalla itse ajattelen, että vaikka näkisin ikävimmän ihmisen jonka tunnen sammumispisteessä baarin kulmalla, pitäisin huolen että kyseinen henkilö pääsee turvallisesti kotiin. 

Nyt kun olen kirjoittanut kaamean listauksen siitä, mikä tässä hommassa mielestäni mättää, voisin kertoa myös miten itse näen asian. Olen menettänyt epäilemättä upeita tuttavuuksia ja hienoja ystävyyssuhteita niiden kuulopuheiden perusteella joita minusta kiertää, ja myönnettäköön myös niiden vuoksi joita itse olen kuullut muista. Mutta onneksi olen hieman viisastunut. 

Minulla on uskomaton kaveriporukka. Rakastan jokaista aivan mielettömästi. Mutta se ei tarkoita sitä, että olisin läsnä vain silloin kun kaikki menee putkeen. Jos joku ystävistäni käyttäytyy itselleen tai toisille vaaraksi, huomautan asiasta. Jos joku ystävistäni on humalassa, yritän estää häntä ajamasta autoa. Jos joku ystävistäni saa aikaan välirikon toisen ystäväni kanssa, pyrin auttamaan selvittämään asian suoralla puheella. Ja jos minulla on ongelma jonkun henkilön toimintatapojen kanssa, selvitän asian itse aina tilaisuuden tullen. Puolustan jokaista vuorollaan asioissa joissa he ansaitsevat puolustamista. Jos joku ystävistäni tutustuu ihmiseen josta en pidä, minä kutsun sen ihmisen mukaan ja tutustun paremmin. Koska niin ystävät tekevät. 

Se mitä yritän sanoa -jos nyt jotain yritän sanoa- on, että pitäkää huolta toisistanne. Kohdelkaa toisianne hyvin, arvostakaa toistenne oikeutta tutustua uusiin ihmisiin. Opetelkaa tulemaan toimeen. Ja antakaa itsellenne mahdollisuus olla ihmisten seurassa jotka välittävät ja tekevät teidät onnellisiksi. Sillä oli kyseessä pieni tai suuri kaupunki, aina on mahdollisuus löytää uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja antoisia ihmissuhteita. 

Jääkiekkoa ja Tylypahkaa

Mulla on taas innostun kaikesta -kausi meneillään!

Ostin 2013/2014 -kalenterin, ja vietin noin kolmisen tuntia kirjoittaen sen täyteen kamaa mahdollisimman siistillä käsialalla, ja nyt kannan sitä ympäriinsä joka paikkaan!

Sen lisäksi alko jääkiekon MM-kisat, ja maksoin SUOMI-SAKSA -pelistä (KYLLÄ) seitsemän euroa, että voin katsoa sitä TÖISSÄ missä en voi muuta kun vilkasta ruutua muutaman minuutin välein. Sen lisäksi aion huomenna mennä huutamaan SUOMI-RANSKA -matsia jonnekin kuppilaan.

Tänään käytiin kaverin kanssa puoli tuntia kiivasta keskustelua siitä, että onko 'sosiaali' sana.

Nyt, kello kaksi yöllä, otan käteen Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan noin yhdeksättä kertaa aivan totaalisen täpinöissäni siitä että pääsen takaisin Tylypahkaan.

Kaiken muun lisäksi kuvioissa on ollu askartelua, piirtelyä, pitkiä keskusteluja, liian innostunutta työntekoa ja Vilille höpötystä kaikesta tästä ja vähän muustakin. Nyt en saa unta koska en malta odottaa että se herää ja pääsen taas höpöttämään kaikesta maan ja taivaan välillä.

Voi jestas kun ihminen voi saada pienistä asioista paljon irti. Nimim. rakastanollakahvilassatöissäenmaltaoottaaettänäenVilinhaluunsuunnitellamatkojajapileitäTEHKÄÄNYTJOKUJOTAINennenkutaasvaihteeksitympäännynsiihenettämuutontylsiäeikäinnostumistään