torstai 30. toukokuuta 2013

Pileitä ja pipeilyä

Tiistaina lähdin Kotkasta Tampereelle ihan vaan mun tyttöjen takia. Pidettiin mulle läksiäiset siinä meillä ja jatkettiin iltaa Fat Ladyyn, ja kun keskiviikkona pääsin nuna-asemalle, olin suht suruissa siitä että piti jättää kaikki se koko kesän ajaksi.

Mut eipä ollu ainoa asia mistä olin keskiviikkona suruissa. Olin nimittäin aamulla hieman kipeissä oloissa, mutta oletin että kuvittelen vaan ja kyseessä on jokin ultralievä krapula. Lähettiin Nettasen kanssa Rosendahlin rantaan ottamaan aurinkoa mun hygieniapassitestin jälkeen (läpi meni muuten, luojalle kiitos), ja kun tunnin paistattelun jälkeen lähettiin kävelemään takaisin keskustaan päin, olo alko pahenemaan koko ajan. Ensin nuhatti enemmän, sit yskitti enemmän, sit tuli kuumeiho ja vihdoin ja viimein Tammerkosken sillalla oli otettava tukea kaiteesta että pystyi kävelemään. Noh, menin siinä sit kotiin hakemaan mun jättimäistä kassia jonka piti lähteä Kotkaan mukaan kymmenen minuutin päästä ja mittasin kuumeen: 38,3. Ja se on sellanen juttu että normaalisti tollasessa kuumeessa Mia on jo vuoteenomana. 

No, nappasin lääkkeen huiviin ja kassit matkaan ja lähdin nuna-asemalle ihan pihalla ja just ja just pystyssä. Ekan vaihdon aikana tipahdin rappusissa istumaan kun ei jalat kantanu, mutta toisen matkan aikana lääke alko onneks laskemaan kuumetta ja selvisin perille. Kotkan nuna-asemalla Vili olikin sit odottamassa ja pelasti. <3

Nyt kolme päivää sairauslomaa on fakta, ja Mia makaa sohvalla tuijotellen Pokemonia ja järjestellen pokemonkortteja. Ihana tapa viettää aika jonka vois maata muuten vaikka AURINGOSSAKUNTUOLLASELLAINENKOKOAJANKERRANPAISTAAPRKL. Niin tai sit töissä. Sekin olis kivaa. 

Mut leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Onnekseni mulla on aina asenne kohdillaan ja yksinkin voi olla niin mielettömän hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti