Sarjan huumori on nyt vähän erilaista, mutta mua se kyllä vieläkin naurattaa. Johonkin seiskakauteen asti HIMYM oli aivan omaa luokkaansa muihin sarjoihin nähden, mutta kasikaudella tuli pari vähän huonompaa jaksoa, enkä itse ainakaan pitäny ysikauden kahdesta ensimmäisestä jaksosta niiin mielettömästi.
Näyttelijät on ollu ihan uskomattomia koko sarjan ajan, ja nää henkilöt ansaitsee kyllä tulla mainituksi nimeltä. Tähtikaartiin kuuluu Josh Radnor (nuori Ted Mosby), Alyson Hannigan (Lily Aldrin), Jason Segel (Marshall Eriksen), Neil Patrick Harris (Barney Stinson) ja Cobie Smulders (Robin Scherbatsky). Sen lisäksi mainittavia ja mainioita rooleja ovat vetäneet mm. Katy Perry (Honey) ja Marshall Manesh (Ranjit). Sarjassa esiintyneiden tunnettujen julkimoiden listaa voisi jatkaa vielä pitkälle.
Mielenkiintoista on ollut seurata sarjan näyttelijöiden ryhmäytymistä ja tiiviin ystäväporukan syntymistä sarjan edetessä. Kun nyt katson ensimmäisiä jaksoja, huomaan selkeän eron näyttelijöiden suhtautumisessa toisiinsa. Kaikki pitävät hieman etäisyyttä ja näyttävät tekevän työtään: näyttelevän. Mutta sarjan edetessä kaikenlainen etäisyys näyttelijöiden väliltä tuntuu katoavan ja tuntuu kuin katsoisi kaveriporukkaa joka on viettänyt ikuisuuden yhdessä.
Alusta asti koko sarjassa on iskeny jotenkin se miten lähellä se on omaa elämää. Omasta lähipiiristä löytyy paljon ihmisiä jotka on samankaltaisia persoonia kun sarjan hahmot, tai ainakin sellaisia yhdistelmiä eri hahmoista. Läppä on hauskaa lähinnä siksi, että se on samankaltaista huumoria kun mitä oma arkipäivä sisältää. Vähän suuremmalla mittakaavalla tosin.
Harva sarja on ikinä saanu mut niin tunteikkaaksi kun How I Met Your Mother on saanut, siinä on nimittäin kaikkea. On surua ja iloa ja myötähäpeää. Joinain päivinä on joutunut itkemään ilosta puoli tuntia jakson jälkeen, joinain päivinä taas surusta. Useimpina päivinä on saanu nauraa niin paljon että itkettää.
Se kertoo mun mielestä hyvästä sarjasta, että vaikka oon täysin valehtelematta nähny nää kaikki jaksot kymmeneen kertaan vähintään (kasituokkaria plus ysin alkua lukuun ottamatta) tää sarja saa mut vieläkin nauramaan ääneen ja itkemään aivan hulluna.
Isona tekijänä sarjassa on loistavat musiikit, joista ainakin IMDB:n mukaan vastaa John Swihart. Sarjassa on kuultu yhtyeitä kuten Goldspot, Drew Holcomb & the Neighbours, Band Of Horses ja Florence + the Machine.
Ted on nyt yhdeksän kauden ajan metsästänyt tulevaa vaimoaan, ja nyt kun vihdoin me katsojatkin tiedetään kuka se on, on kamalaa katsoa näitä viimeisiä jaksoja. HIMYM on ollut hieman liiankin suuri osa elämää ja kun se loppuu, tuun olemaan hukassa mun tiistaipäivien kanssa, kun enää ei olekaan uutta jaksoa katsottavana.
Ja siihen koko maailmaan palaaminen. Sitä mä tuun kaipaamaan niin. Nimittäin kun asuu 300km päässä parhaista ystävistään, yksin kahdenkymmenen neliön yksiössä, niin se että pääsee sisään johonkin mikä muistuttaa niistä ystävistä, on mulle ollut ainakin ihan korvaamatonta. Monta kertaa oon soittanu näille parhaimmille ystäville kun ne on tullu mulle jostain jaksosta niin vahvasti mieleen.
Ei kun pelolla odottelemaan sitä kun yksi osio elämästä tulee olemaan ohi.
How I Met Your Mother, you rock my world.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti