Elämä on ollut sellaista häslinkiä viime aikoina että on ollut vaikea ajatellakaan mitään blogin kirjoittamista. Tänään kuitenkin heräsi taas suuret tunteet ja olihan niistä nyt taas päästävä jauhamaan.
Päätin tirauttaa muutaman onnen kyyneleen tuossa eilen jo ensin kun tasa-arvoinen avioliittolaki pääsi jatkokäsittelyyn. Aivan uskomattoman hienoa että Suomi ei jää tässä asiassa enää takapajulaksi vaan osoittaa suvaitsevaisuutta ja kasvamista. Jokaisen rakkaus on samanarvoinen!
Sen lisäksi kun odottelin tänään bussia Karhulassa töistä päästessäni, päätin tirauttaa muutaman kyyneleen lisää. Puolustaudun: olo ei ollut mikään huikea muutenkaan, oon hieman kipeenä, ressiä on ollut paljon ja mieskin on ollut viikon teillä tiettymättömillä ja se on ollu aivan kamalaa, joten olin vähän herkällä fiiliksellä liikenteessä!
Kuitenkin, kyseisellä bussipysäkillä seisoskeli 70-80-vuotias pariskunta. Juttelivat toisilleen, naureskelivat toistensa jutuille, halailivat ja suukottelivat, pitivät toisistaan kiinni ettei tulisi kylmä. Ja mulle tuli sellanen olo, että se joka ei halua elämältään tota, on sekasin.
Pohdin siinä tilanteessa, että pelkästään se, että näkee nuorien pariskuntien käyttäytyvän noin on hyvin harvinaista nykypäivänä, Saati sitten se, että henkilöt jotka oletettavasti ovat katselleet toisiaan jo useita vuosia, ehkä jopa kymmeniä, ovat edelleen yhtä kiintyneitä toisiinsa, eivätkä toistensa läsnäollessa tunnu edes näkevän mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Noh, taistelin viimeiseen asti mutta pian oli pakko hymy naamalla kääntyä poispäin koska kyyneleet alko virtaamaan liiankin urakalla näinkin pienestä asiasta.
Kun pääsin kotiin, laitoin ensimmäisenä Spotifysta soimaan mun itse kasaamat Unconditional Love ja All the Right Words -listat ja jatkoin huoletta nyyhkyttämistä. Sen jälkeen olikin pakko tulla jakamaan tänne tätä samaa aivan uskomattoman ihanaa ja samalla niin haikeeta fiilistä. Oikeesti. Osottakaa nyt hyvät ihmiset sitä rakkauttanne.
Mulla on viime aikoina itselläni ollu sellanen tunne, että maailmassa on vaan yks asia mitä edes näen, ja niin sekopäiseksi kun se ihmisen ajoittain tekeekin, se on samalla uskomattominta ikinä. Mulla on jatkuvasti sellainen selittämätön rauhan ja varmuuden tunne mitä en oo koskaan aiemmin kokenu, ja maailma pyörii ympärillä eikä mulla oo siitä mitään hajuakaan. Aion myös pitää huolen että tän fiiliksen kohteena oleva ihminen on siitä täysin selvillä, koska tällaiset jutut on vaan jotain niin arvokasta!
Tässä vielä pätkä joka kuvaa niin täysin sen kaiken mitä todistin tänään siellä kylmällä bussipysäkillä, ja miltä maailma näyttää mulle joka päivä :) Ja pari biisiäkin vielä! Nyt on ällöä! Tätäkö se ikävä teettää...?
Ja sit voitte tsekkailla vielä nää jos haluatte lisää ällölöllöbiisejä.
http://crazydancecalledlife.blogspot.fi/2014/09/beautiful-thoughts.html
http://crazydancecalledlife.blogspot.fi/2014/08/allololloilyy-ja-biisei.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti